Elviksen hitit raikaavat jälleen – The Elvis Concert nähdään keväällä pääkaupunkiseudulla

23.9.2019 11:22

Elviksen ystävät pääsevät jälleen tositoimiin ensi vuonna. Helsingin Savoy-teatterissa ja Espoon Sellosalissa järjestetään 10.–11. huhtikuuta tribuuttikonsertit rockin kuninkaalle, ja siellähän kuullaan varmasti yksi jos toinenkin populaarimusiikin ikivihreä. Elvis-tribuuteista onkin muodostunut Sellosaliin toistuva perinne, kun konsertteja on järjestetty jo vuodesta 2014 alkaen.

”Aloimme tehdä näitä Elvis-kiertueita noin kymmenen vuotta sitten vastareaktiona teennäisiä Elvis-imitaattoreita vastaan. Koin, että Kuningas ansaitsee korkeatasoisemman show’n”, konserttien tuottaja Arjan Deelen toteaa tiedotteessa. Kovia puheita takaamaan on pestattu Elvis-tulkitsija Dwight Icenhower sekä Elviksen yhtyeessä aikanaan hetken musisoinut rumpali Bob Lanning sekä The Imperials -laulaja Jim Murray.

The Elvis Concert nähdään Sellosalissa 10.4. ja Savoy-teatterissa 11.4. Tapahtumien pääsyliput maksavat 33–38 euroa Lippupisteestä. Ja näin hommat hoituvat Mr. Icenhowerilta:

Lisää luettavaa