Vaihtoehtorockin airuena tunnettu Frozen Factory julkaisee perjantaina 31.1. uuden merellisen koskettavan singlen Reach Through the Waves, jolla vierailee Silentiumista tuttu Riina Rinkinen. Kappale toimii linkkinä loppuvuodesta julkaistavan uuden Apocalypse Inc. -albumin ja edeltäjänsä välillä.
”Halusin herättää henkiin keskeisen hahmon Of Pearls & Perils -albumilta. Vaikka naishahmo näyttelee avainroolia albumin nimiraidalla ja nähdään jopa kansitaiteessa, on hän silti jäänyt parrasvalojen ulkopuolelle. Koin vahvasti, että vain ja ainoastaan Riina on oikea henkilö tulkitsemaan kappaleen traagista hahmoa sekä ihmisiä yhdistävää viestiä. Olen äärimmäisen iloinen, että hän otti pestin vastaan”, kommentoi bändin laulaja Stephen Baker.
”Biisi on ihana, sekä laulaa että kuulla. On aina ilo tehdä musiikkia lahjakkaiden ihmisten kanssa, ja tässä yhtyeessä talenttia on poikkeuksellisen paljon”, kommentoi puolestaan Rinkinen.
Kappaleen kylkeen tehty video saa nyt ensiesityksensä Soundissa. Teemalle uskollisen videon on kuvannut Lauri ”Läpä” Koivusalo ja editoinut muun muassa Where’s My Bible -yhtyeestä tuttu Teppo Ristola.