Ensinäytössä Lasten Hautausmaan Tuomo Mannosen lämminhenkinen rakkauslaulu – video kuvattiin yhdellä otolla

10.11.2022 09:58

Lasten Hautausmaasta tuttu Tuomo Mannonen tekee musiikkia vaihteeksi itsekseen. Sydänsipsi-soololevy julkaistaan 11. marraskuuta, ja tuotokselta on esitelty aikaisemmin kaksi singleä. Nyt Soundin verkkosivuilla tulee ensi-iltaan Pienet Sydämet -kappaleeseen tehty musiikkivideo, katso se yläpuolelta.

Video on äänitetty livenä hevosvaljakon kyydissä Kouvolan Korialla syyskuussa 2022. Mannosta kuljettavat valjakkoajaja Raisa Takkinen ja ruuna Kooihuster Harro. Yhdellä otolla kuvattu video on osa Juuri Live -sarjaa, jossa suomalaiset yhtyeet esittävät ajankohtaisen kappaleen tuotannostaan. Äänituotannosta vastaa Juuri Studion isäntä Tuukka Nikunen, ja käsikirjoitus, kuvaus sekä editointi ovat visuaalisen tuottajan Lukas Pearsallin käsialaa.

“Harvoin saa kutsun soittaa kappale hevosvaljakon kyydissä. Suostuin heti. Mikä sen parempi ympäristö rakkauslaulun esittämiseen?” Mannonen kertoo.

”Raisa neuvoi, että kannattaa tehdä pieni soundcheck Harron kanssa, jotta hevonen tottuu kitaransoittoon ja laulamiseen. Vinkki taisi olla minulle tarkoitettu. Lauleskelin kertosäettä, kun Harro teki matkaa kohti kuvauspaikkaa. Hevonen hörähteli ja nyökkäili hyväksyvästi. Saimme neljännellä otolla laulun purkkiin ennen kuin taivas repesi ja kasteli meidät. Harron kavioiden kopse hiekkatiellä toimii instrumentin tavoin.”

Tuomo Mannosen oma Facebook-sivu löytyy täältä. Siellä on listattuna pitkä rivi soolokeikkojakin, eli käykääpä tutustumassa!

Lisää luettavaa