Ensinäyttö: Et ole yksin, lohduttaa Lake Jons – You Are Not Alone on oodi kärsivällisyydelle ja tuen osoitus ystävälle

16.2.2023 11:19

Lake Jons karauttaa takaisin taistelutantereelle muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Edellisen kerran yhtye julkaisi musiikkia vuonna 2019, kun bändin kakkoslevy The Coast ilmestyi, ja nyt orkesteri on valmis jatkamaan taivaltaan You Are Not Alone -singlen voimin. Kappale ilmestyy virallisesti 17. helmikuuta, ja sen julkaisijana toimii newyorkilainen Antifragile Music.

”Koemme saavamme luonnosta paljon, ja ammennamme suomalaisesta metsästä jopa aiempaa enemmän. You Are Not Alone on samaan aikaan oodi kärsivällisyydelle ja tuen osoitus läheiselle ystävälle. Joskus asioiden odottamisessa ja toistamisessa piilee suuri viisaus ja mahdollisuus henkilökohtaiseen kasvuun. Vaikka monesti siltä tuntuisikin, me emme ole yksin. Tässä kappaleessa basso- ja perkussioraita inspiroi käytännössä koko biisin syntyyn. Oli hienoa luoda jotain, mikä tuntuu toisaalta pysyvän paikoillaan, mutta silti liikkuvan ihanasti eteenpäin”, kertoo laulaja-lauluntekijä Jooel Jons uudesta singlestä tiedotteessa.

Vuonna 2014 perustetun Lake Jonsin Facebook-kanava löytyy täältä ja Instagram-profiili täältä. Orkesterin kolmas albumi julkaistaan myöhemmin tänä keväänä.

Lisää luettavaa