Knipi Stierncreutz esittelee ensimmäisen singlen kolmannelta sooloalbumiltaan. Tulevan levyn nimi on Sivellinvetoja ja se on osittain teemallinen kokonaisuus, jossa Knipi luotaa suhdettaan edesmenneisiin vanhempiinsa. Knipin isä, ansioitunut taidemaalari Mikael Stierncreutz, kuoli vuonna 1976, eli neljää vuotta aiemmin syntynyt poika ehti tuntea isänsä vain pikkulapsena. Hänen äitinsä, näyttelijä ja malli May-Britt Seitava, menehtyi vuonna 2022.
Albumin nimikappaleella Knipi käy läpi suhdettaan vanhempiinsa, ja lauluun tehdyn musiikkivideon tarina on huomattavan kiinnostava. Knipi itse kertoo projektista näin:
”Kerran vuosia sitten satuin kävelemään jonkun elektroniikkakaupan ohi, jonka ikkunassa oli paljon telkkareita ja ilmeisesti joku Ylen kanava oli päällä. Sama mustavalkoinen filmi jokaisessa telkkarissa. Kuvassa oli isäni ja äitini jotka, jos muistan oikein, puhuivat kameralle.
Tämä oli ainoa kerta kun olen nähnyt isästäni liikkuvaa kuvaa. Äidistäkään en montaa pätkää ollut nähnyt, vaikka hän esiintyikin 1960-luvulla elokuvissa.
Äitini poismenon jälkeen kävin läpi kellarista löytämiäni laatikoita, ja käsiini osui laatikollinen vanhoja kaitafilminauhoja. Isäni ja äitini kuvaamia filmejä, joiden olemassaolosta minulla ei ollut aavistustakaan. Nauhoilta löytyi mielenkiintoista kuvaa isästäni – ei pitkiä pätkiä, mutta jotain kuitenkin. Suurimmassa osassa materiaalista hän on itse kameran takana.
Aloin pohtia, että mitä jos kokeilisin editoida niitä musiikkiin. Yllätyin, kuinka hyvin kuvat istuivat biisiin, ja pian käsissäni olikin musavideo, joka kuviensa puolesta istui tarinaan.
Kuvissa esiintyvät isäni Mikael Stierncreutzin ja äitini May-Britt Stierncreutzin (os. Seitava) lisäksi lyhyesti muun muassa Isovanhempani Lasse ja Gerda Seitava, tätini Anita Seitava ja hänen silloinen miehensä Heikki Hannula, isoäitini Ulla Stierncreutz sekä isoisäni Helge Mether-Borgström ja isäni serkku Kim Strömberg. Lyhyesti videossa vilahtaa myös taiteilija Juhani Harri. Läheskään kaikkia ihmisiä en tunnista, joten jos jollakin teistä on tarkempaa tietoa, niin kertokaa ihmeessä.
Videon alkupuolella nähdään otoksia isäni ensimmäisestä soolonäyttelystä Pinx-galleriassa vuodelta 1966. Näyttely oli menestys. Valtaosa siellä olleista tauluista löytyy nykyään Suomen museoista (muun muassa Kansallisgallerian kokoelma / Ateneum, Sara Hildénin säätiö, Amos Andersonin rahaston kokoelmat / Amos Rex, Kuntsin Säätiö / Vaasan modernin taiteen museo…). Videon toisella puoliskolla ollaan Nauvon saaristossa sekä kotona Helsingin Kiskontiellä. Lopputekstien alla näkyy isäni työt Romantisoitu omakuva, Avioliitto, Radio, Rauhan kongressi, Mayn muotokuva sekä Alaston.”
Knipi on rakentamassa oman poikansa kanssa isänsä maalauksista retrospektiiviä Vaasan Kuntsin modernin taiteen museoon ensi vuodelle. Sivellinvetoja-albumi julkaistaan lokakuussa. Katso uusi video alempaa:
