Ensinäyttö: Kauniita säveliä hämäriin syysiltoihin – Camilla Bäckman sävelsi laulujaan Cirque du Soileil -kiertueella

14.9.2022 12:00

Laulaja-viulisti Camilla Bäckman julkaisee debyyttialbuminsa Give Me a Moment 23. syyskuuta. Soundissa tulee nyt ensi-iltaan kauniiseen Sä oot mun koti -kappaleeseen tehty musiikkivideo, katso teos ylempää. Videon on ohjannut Katariina Salmi.

Bäckmanin leipälaji on folkhenkinen popmusiikki, ja tulevan levyn teemoja ovat itsensä etsiminen sekä rakkauden monet kasvot. Bäckman sävelsi leijonanosan albumin kappaleista kiertäessään Amerikkaa Cirque du Soileil -sirkuksen Volta-esityksen laulusolistina ja viulistina vuosina 2017–20.

“Olin äänittämässä levyäni Nashvillessä vuonna 2019. Jostain kumpusi keskellä yötä selkeys, että vaikka vaihtaisit jatkuvasti paikkaa ja eläisit matkalaukusta, koti on siellä missä sun sydän on. Syntyi kappale Sä oot mun koti”, Bäckman kuvailee singlebiisin taustoja.

”Äänitin laulun lopulta pandemian alkuvuonna etänä Suomessa ja halusin, että kappale pysyy hyvin lähellä alkuperäistä äänitystäni, mahdollisimman luomuna. Tuottajani olivat samaa mieltä. Äänittämäni päällekäiset kitararaidat alkoivat kuulostaa minulle kantelemaisilta. Siksi pyysin mukaan ihailemani kanteletaiteilijan Maija Kauhasen. Kanteleen äänitystilanteen kuvasi ja editoi Katariina Salmi, ja se nähdään nyt musiikkivideolla.”

Camilla Bäckmanin Facebook-kanava löytyy täältä ja Instagram-profiili täältä. Artistin omat verkosivt löytyvät puolestaan täältä.

Lisää luettavaa