Ensinäyttö: Kiitollisuus, toivo ja lämpö – Valtawirta pureutuu elämän peruskysymyksiin

17.5.2019 10:52

Soundin sivuilla saa tänään ensi-iltansa Valtawirta-yhtyeen Kurjet-biisiin tehty musiikkivideo. Katso tuotos yläpuolelta – vaihteeksi talvisia maisemia näin kevätpäivän ratoksi!

Valtawirta kertoo, että singleksi valikoitunut Kurjet on yli vuoden vanha laulu, joka syntyi videon teon yhteydessä lähes uudelleen.

”Olemme tehneet muutaman musiikkivideon aikaisemmin, mutta Kurjet-kappaleen kohdalla päätimme lähteä aivan uuteen suuntaan musavideota koskien”, Valtawirta kertoo tiedotteessa.

”Otimme päinvastaisen lähestymistavan hommaan siten, että videon käsikirjoitus vaikutti biisin sovitukseen ja sanoitukseen eikä päinvastoin. Alkuvuodesta 2018 syntyneen kappaleen sovitus muuttui alkuperäisestä lopulta siten, että ainoastaan lauluraita jäi.”

Mitä tulee kappaleen sanomaan, niin laulu kertoo orkesterin mukaan siitä, miten pienestä onni tai epäonni voi olla kiinni.

”Se on pohdinta ristiriitaisuudesta: mitä enemmän elämältä saa, sitä enemmän sen pelkää menettävänsä. Se miettii syyllisyyttä, jota oma onni tai toisten epäonni voi herättää. Ja muistaa sen pelon, kun seuraavaksi saattaa olla oma vuoro”, tiedotteessa kerrotaan.

”Toisaalta Kurjissa kuuluu kiitollisuus ja toivo. Se lämpö, jota tuntee, kun katselee rakkaidensa kanssa syksyisellä taivaalla muuttomatkalla olevia kurkiauroja.”

Lisää luettavaa