Olisi tarjolla harvinaisen iloisia uutisia: Jolly Jumpers on täällä taas. Petri Hannuksen, Marko Leuanniemen, Keijo Pirkolan sekä nyt myös Jukka Nousiaisen ja Arimattu Jutilan muodostama yhtye julkaisee 21. maaliskuuta ensimmäisen uuden albuminsa 17 vuoteen, ja nyt levystä saadaan esimakua Genocide-singlen verran. Kuten nimestä voi päätellä, julmaa sanomaa on tarjolla.
”Jeesus, kansanmurha, keskitysleirit, raamattu, uskonnot, sodat ja nälänhätä. Gaza on kansanmurhista nyt eniten tapetilla, mutta eihän se ole ainoa edes tällä hetkellä, menneistä vuosista puhumattakaan. Genocidessa järkensä menettänyt Kristuksen morsian huutaa hyljättynä jeesuksensa perään”, laulaja-kitaristi Petri Hannus kertoo kappaleen taustoista tiedotteessa.
Jolly Jumpersin historia ulottuu niinkin kauas kuin vuoteen 1980. Tuleva Rural Slang -levy on orkesterin yhdeksäs albumi. Kulttimainetta nauttivan kokoonpanon uudella singlellä kuullaan vierailevina laulajina sellaisia artisteja kuin Ninni Luhtasaari, Joku Iiris ja Sini Suvanto.
Keikoilla yhtyeen voi nähdä alla olevan aikataulun mukaisesti:
28.3. Oulu, Mallassauna Kulttuurilaboratorio
29.3. Tampere, Vastavirta
4.4. Helsinki, Bar Loose
5.4. Helsinki, Bar Loose (loppuunmyyty)
26.7. Petäjävesi, Asema elää! 2025 -festivaali