Erja Lyytinen kapuaa nyrkkeilykehään – bluesrock-tähti teki uransa raskaimman levyn, ensinäytössä uusi video

7.3.2025 10:47

Erja Lyytinen valmistautuu julkaisemaan uuden levyn, ja tämä onkin tymäkkä tapaus. 28. maaliskuuta ilmestyvä Smell the Roses on Lyytisen mukaan hänen tähänastisista levyistään raskain, ja kaikenlaiset hard rock -vivahteet ovat läsnä entistäkin vahvemmin. Tämä tulee ilmi myös uudella singlellä, jonka videolla Lyytinen kapuaa nyrkkeilykehään.

The Ring -biisi käsittelee itsensä puolustamista, ja Ville Juurikkalan ohjaama video alleviivaa tätä sanomaa. Mikäpä muukaan ympäristö sopisi puolustuskamppailun kuvaamiseen paremmin kuin nuorattu neliö. Katso video alempaa.

“Hain albumille fiiliksiä ja tunnelmaa 1960–70-lukulaisesta rockista pitkine kitarasooloineen, sillä viihdyn kotonakin tuon aikakauden rockvinyylien hengessä. Halusin levylle jykevää ja orgaanista soundia ja jätin turhat krumeluurit pois”, Lyytinen kertoo ja jatkaa:

”Edellinen sooloalbumini Waiting for the Daylight sisälsi paljon erilaisia raitoja: oli viulusovituksia, synakerroksia, isoja taustalauluköörejä ja niin edelleen, joten halusin tällä albumilla mennä päinvastaiseen, maanläheisempään ja suoraviivaisempaan suuntaan. Pidimme instrumentaation albumilla melko riisuttuna, ja levyllä kuullaan perusrock-kokoonpano, jossa basso murisee, rummut jytisee, sähkökitara vonkuu ja Hammond pauhaa!”

Smell the Rosesin julkaisukeikka soitetaan Helsingin Korjaamolla 27. maaliskuuta. Suuremmasta kiertueesta kerrotaan sitten myöhemmin. Erja Lyytinen on vahvasti mukana myös Soundissa 3/25, joten pidäpä tuota numeroa silmällä!

YouTube video