Eurodancelle kunniaa! Ilmiöstä kertovan elokuvan joukkorahoituskampanja vauhtiin

Ohjaaja Petri Luukkaisen Never-ending Dream -nimisen eurodance-elokuvan käsikirjoitus- ja suunnitteluvaihe toteutetaan joukkorahoituskampanjan avulla. Tavarataivas-elokuvan ohjaajana tunnetun Luukkaisen tuleva elokuva on ensimmäinen eurodancesta eli kertova dokumenttielokuva. Mukana ovat muun muassa Captain JackPandora ja Dr. Alban.

Käsikirjoitus- ja suunnitteluvaihe toteutetaan tänään alkaneen kuukauden mittaisen joukkorahoituskampanjan avulla. Never-ending Dreamin alkutuotantoa mesenoivat saavat valita rahoitusvastikkeikseen elokuvan ennakko-oston ohella muun muassa henkilökohtaisen tviitin Dr. Albanilta, Pandora-kondomin tai pilapuhelun YleX-radiokanavan suositun Parasta ennen -ohjelman toimittaja Matti Airaksiselta. 

− Eurodance oli massailmiö, sukupolvikokemus aikana ennen nettiä ja somea. Osa vihasi sen jytinää ja vihaa ehkä vieläkin. Toiset taas rakastavat sitä edelleen palavasti, mukaanlukien työryhmämme jäsenet. On uskomatonta, että muistamme vieläkin nämä hienot kappaleet, mutta niiden taustalla olleet artistit ovat jääneet monille täysin vieraiksi, ohjaaja Luukkainen toteaa tiedotteessa.

− Teemme elokuvaa Suomesta käsin, mutta englanniksi ja kansainväliselle yleisölle. Artistit ovat jo tässä vaiheessa lähteneet ihailtavasti mukaan, elokuvan tuottaja Mete Sasioglu sanoo.

Never-ending Dream -dokumenttielokuvan joukkorahoitussivusto löytyy täältä. Elokuvan on määrä valmistua vuoden 2016 loppuun mennessä. Joukkorahoituskampanjan tavoitteena on kerätä 30 000 euroa ja sen minimitavoite on 20 000 euroa. Kampanja jatkuu 4. huhtikuuta asti.

Katso elokuvan ennakkotraileri alla.