Ex-kitaristi avautuu Five Finger Death Punch -erostaan – ”Minusta ei tuntunut että ympärilläni oli ketään, joka välittäisi minusta”

1.7.2024 21:34

Entinen Five Finger Death Punch -kitaristi Jason Hook missasi monta keikkaa yhtyeen Euroopan-kiertueella alkuvuodesta 2020 terveysongelmien takia. Muusikko poistui bändin kokoonpanosta kokonaan vielä myöhemmin saman vuoden aikana.

Tuoreessa Talkin’ Bout Rockin haastattelussa Hook pureutui tarkemmin tuolloisiin tapahtumiin.

”Se oli hirveää. Yleensä kroppamme kuuntelevat aivojamme, ja minulla oli tuossa tilanteessa valtavasti stressiä, mikä otti minusta niskalenkin”, Hook sanoo. ”Olin ihmetellyt, että ’mikä saa tälläistä tapahtumaan?’ Elän helkkarin terveellisesti, huolehdin itsestäni ja kaikkea. Kaikki analyytikot ja lääkärit olivat sitä mieltä, että ’stressi saattaa olla merkittävä tekijä.’ Se kävi järkeen. Ja samalla se hirvitti, sillä tajusin että sitä saattaa kuolla kupsahtaa hotellihuoneeseen keskellä ei-mitään, ja se on sitten siinä.”

”Minusta ei tuntunut että ympärilläni oli ketään, joka välittäisi minusta”, Hook jatkaa. ”’Käy katsomassa onko hänestä soittamaan.’ ’Ei ole. Minun täytyy mennä sairaalaan’, vastasin. Ja sitten kaikki häipyivät. Se oli ihan ok. Mutta sitten meidän olisi pitänyt lähteä Eurooppaan ja aloittaa alusta, mutta minä tuumin, että ’en aio kuolla tällä tavoin.’ En yritä olla ylidramaattinen, mutta tajusin mitä tuleman piti. Elämänlaatu ratkaisee.”

Lisää luettavaa