Festariuutisia: Rock in the City laajenee Helsinkiin – Evanescence, Billy Talent ja muita ulkomaisia esiintyjiä julki

7.4.2022 10:06

Rock in the City -festivaalikonsepti on ottanut jo hyvän aikaa sitten hallintaansa Porin, Jyväskylän, Kuopion ja Oulun kaltaisia pohjoisempia kaupunkeja, mutta Helsingissä asti ei näitä tapahtumia ole nähty. Tämä muuttuu ensi kesänä, kun ensimmäinen Rock in the City Helsinki järjestetään Kaisaniemen puistossa 18. kesäkuuta.

Festivaalin vetonauloja ovat Evanescence, Billy Talent, Daughtry ja pitkän linjan brittiläinen kulttiyhtye New Model Army. 1990-luvun eurodancen ystävät höristänevät korviaan kuullessaan, että paikalla on myös metallibändi Dampf, jossa vaikuttaa sellainen kaveri kuin Martin ”E-Type” Erikson.

Festivaalin lipunmyynti alkaa tänään Lippupisteessä. Peruslipulla on hintaa 69,90 euroa. Helsingin ja kahdentoista muun kaupungin Rock in the City -tapahtumista löytyy lisätietoa festaririvistön verkkosivuilta.

Lisää luettavaa