Jos kylmä ahdistaa, niin suosittelemme suuntaamaan ensi viikolla Finlandia-talolle – Brasilian supertähti Gilberto Gil järjestää kuumat bileet

Tropicalismo-legenda ensimmäistä kertaa Helsingissä!
27.10.2017 14:30

Brasilialainen supertähti Gilberto Gil konsertoi ensi torstaina Helsingin Finlandia-talossa. Kuuman menon koleimman syksyn ja ensilumen keskelle takaavat Gilin mukana tulevat Cortejo Afro -yhtye, neljä laulajaa ja kamariorkesteri. Luvassa on siis Gilberto Gilin tunnetuimpia lauluja uusina, värikkäinä ja lyömäsoitinvetoisina sovituksina.

75-vuotias Gilberto Gil julkaisi ensimmäisen albuminsa 50 vuotta sitten. Mies on kolunnut tyylejä forro-musiikista sambaan ja bossa novaan. Hän on ollut oleellinen hahmo angloamerikkalaisen popmusiikin ja taiteen yhdistämisessä perinteiseen brasiliaiseen kulttuuriin, luoden kollegoidensa kanssa 1960-luvun lopulla suositun tropicalismo-liikkeen.

Brasilian sotilasjuntan 1960–70-lukujen vaihteessa vainoama, ja välillä Englannissakin aikaa viettänyt Gil on myös tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Ehtipä hän toimia Brasilian kulttuuriministerinäkin vuosikymmen sitten.

Gilberto Gil: “Preludio”
+ Cortejo Afro, Nucleo De Opeara Da Bahia
Finlandia-talo 2.11. 2017

Lisätietoja: Facebook-event

Lisää luettavaa