Hanoi Rocks saa jälleen ylistystä Guns N’ Roses -leiristä: ”Kun kuulin ne biisit – ei helvetti. Ne oli tehty niin hyvin.”

Se ei ole mikään uutinen, että Hanoi Rocks on arvossaan Guns N’ Roses -muusikoiden keskuudessa, mutta kivahan näitä on aina lukea. Tavallaan maireaa, että piskuisen Suomen glam rock -lähettiläs oli yksi esikuva yhtyeelle, josta kehkeytyi maailman suurin rockbändi.

Nyt Hanoille jakaa arvostusta GNR-kosketinsoittaja Dizzy Reed, joka listasi Metal Hammerille kymmenen suosikkilevyään. Listalla on Queenia, Rolling Stonesia, Led Zeppeliniä, The Whota, The Clashia – ja Hanoi Rocksin Two Steps from the Move (1984).

”Nuo molemmat levyt saivat minut haluamaan muuttaa Los Angelesiin. Ne olivat syy, että muutin sinne”, Illinoisissa syntynyt ja Coloradossa varttunut Reed sanoo (mitä sitten tarkoittaakaan ”molemmilla levyillä”).

”Kaikki oli siistiä tämän jälkeen. Kun kuulin nämä kappaleet – ei helvetti. Ne olivat kuin muistuma menneestä, mutta ne olivat uusia. Ja ne oli tehty niin hyvin. Hanoi Rocksilla oli näköä ja vibaa, ja halusin vain olla osa sitä. Ja elän edelleen Losissa, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin.”

Siinäs kuulitte: kaukaisen Suomen Hanoi Rocks tiivisti Los Angelesin fiiliksen paremmin kuin losangelesilaiset bändit itse. Ei hullumpaa! Laitetaanpa tämän kunniaksi soimaan: