Heviä mm. Nosturiin, Sade Hartwall Areenalle

Pitkän linjan heviveteraanit Saxon ja juuri Porisphere-tapahtumassa esiintynyt Anvil saapuvat Helsinkiin. Kaksikko konsertoi Helsingin Nosturissa sunnuntaina 4. joulukuuta. Konserttiliput tulevat myyntiin keskiviikkona 10. elokuuta Tiketissä.

Saxon kiertää tuoreen Call To Arms -kiekkonsa myötä. Keväällä ilmestynyt Anvilin kiekko Juggernaut Of Justice on puolestaan yhtyeen neljästoista.

Brittiläis-nigerialainen Sade saapuu puolestaan Helsingin Hartwall Areenalle. Odotettu konsertti soi torstaina 3. marraskuuta ja liput tulevat myyntiin maanantaina 15. elokuuta.

Ensimmäistä kertaa Suomeen tuleva artisti sai viime keväänä tapahtuneesta Tukholman-konsertista loistavat arvostelut.

Raskaamman osaston nimi Suicidal Tendencies palaa Suomeen, esiinnyttyään aikaisemmin muun muassa Tuska-festivaalilla. Tällä kerralla keikka soi Helsingin Virgin Oilissa tiistaina 23.8.