Hieno ele Weekend Festivalilta: Lahjoittaa pääsylippuja vähävaraisille nuorille

Tempaus on osa Hope ry:n kampanjaa.
29.5.2019 12:42

Helsingissä 19.-20. heinäkuuta järjestettävä Weekend Festival lahjoittaa sata festarilippua vähävaraisille nuorille osana Hope ry:n Toivon päivä -kampanjaa. Kyseessä on kampanja, jossa nuoret saavat esittää toiveitaan, joita heidän perheensä eivät pysty toteuttamaan. Markkinointijohtaja Jyri Heikkinen kertoo festivaalin lähteneen mukaan kuultuaan, että monen nuoren toiveena oli saada lippu nimenomaan Weekendiin.

”Näemme joka vuosi paljon vaivaa sen eteen, että saamme järjestettyä kansainvälisen tapahtuman nuorille ja toivomme, että se olisi mahdollisimman monen saavutettavissa. Arvostamme nuoria, jotka uskalsivat nyt sanoa toiveensa ääneen ja meistä on hienoa, että saamme heidän toiveensa toteuttaa”, Heikkinen sanoo.

”Liput antavat nuorille mahdollisuuden päästä viettämään aikaa tasavertaisina muiden ikäistensä kanssa. Monet nuoret ovat myös kertoneet tapahtumaan osallistumisen ikiomaksi haaveekseen, joten sen toteutuminen saa todella aikaan hymyjä ja hyvää mieltä, jopa hämmästystä ja liikutustakin. Nämä kokemukset ovat niitä, joita perheissä muistellaan vielä pitkään”, iloitsee puolestaan Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Weekend Festivalissa esiintyvät tänä kesänä muun muassa viiden vuoden tauon jälkeen paluukeikan heittävä Swedish House Mafia, Armin Van Buuren, Lil Uzi Vert sekä Pyhimys, Anna Puu, Gasellit ja Lukas Leon.

Hope ry:n Toivon päivä -kampanja on puolestaan käynnissä 4. kesäkuuta saakka.

Lisää luettavaa