Hiljennytäänpä seuraavaksi katsomaan, kuinka 10-vuotias nassikka tiluttaa legendaarisen kitaravirtuoosin kappaleen maestron itsensä lailla

Tässäpä sangen pätevää toimittamista nuorelta mieheltä.
4.7.2017 21:13

Youtube on tunnetusti täynnä tiluttelumestareita ja muutoinkin sangen päteviä kepittäjiä, mutta harvapa heistä on vasta 10-vuotias. Näin on kuitenkin asian laita Jeremy Yongin kohdalla. Paitsi tekniikka, myös pää tuntuisi olevan nuorella miehellä kunnossa, sillä Joe Satrianin Surfing with the Alien -kappale ei ole varsinaisesti sieltä helpoimmasta päästä soitella – tekipä sen sitten yksin makuuhuoneessa sängyn laidalla tai videolla tuhansien ja taas tuhansien silmäparien edessä.

Hienosti kulkee, ei voi muuta sanoa!

Lisää luettavaa