HS: Rock-muusikko Miikka Siira alias Mike Bell on kuollut

Siira kuoli maanantaina äkilliseen sairauskohtaukseen.
24.9.2024 15:49

Mike Bellinä tunnettu, Mike Bell & The Belltones- sekä The Mike Bell Cartel -yhtyeistä tuttu muusikko Miikka Siira on kuollut 45-vuotiaana, uutisoi Helsingin Sanomat. Siiran pitkäaikainen ystävä Mikko Aaltonen kertoo Helsingin Sanomille Siiran menehtyneen maanantaina äkilliseen sairauskohtaukseen. Aaltosen mukaan Siiralla todettiin kymmenen vuotta sitten synnynnäinen sydänvika, johon hänellä oli vahva lääkehoito.

Rockabillyä 50-luvun malliin soittanut Mike Bell & The Belltonesissa soitti ensimmäisen keikkansa vuonna 2008 ja keikkaili ahkerasti niin koti- kuin ulkomailla. Aktiivisesti keikkailleen Belltonesin viimeiseksi keikaksi jäi esiintyminen Mikkelissä viime lauantaina. Belltones julkaisi viimeisimmän pitkäsoittonsa Lightning Bolt elokuun alussa.

Kesällä 2021 ensimmäisen singlensä julkaissut The Mike Bell Cartel esitti puolestaan 1960-lukulaista garage rockia ja yhtyeessä vaikuttivat Siiran lisäksi Pekka Laine (The Hypnomen), Ville Särmä (Kevin), Samuel Abaijón (The Valkyrians) ja Aapee Heinola (Kissa). Yhtye julkaisi yhden pitkäsoiton (The Cartel & I) vuonna 2022.

Lisää luettavaa