Hybrid Children julkaisee uuden levyn yli vuosikymmenen tauon jälkeen – Sävyt ovat muuttuneet, mutta tuttu soundi on yhä tallella

Hybrid Children.
Nauska

"Turha lähteä tekemään väkisin uutta, jos edellinen käyntikortti on vielä validi", pitkää julkaisutaukoa perustellaan.

Rockveteraani Hybrid Childrenin edellinen levy Fight As One ilmestyi vuonna 2009. Pitkäksi venyneelle julkaisutauolle tulee vihdoin stoppi 20. toukokuuta, jolloin päivänvalon näkee yhtyeen uusi pitkäsoitto Where Pub Roses Grow. Yhtyeen mukaan tuttu ”Hybärisoundi” on edelleen tallella, vaikka sävyt ovatkin hieman muuttuneet vuosien varrella.

”Fight As One oli mielestämme niin onnistunut, että siihen ei oikeastaan ollut mitään lisättävää. Turha lähteä tekemään väkisin uutta, jos edellinen käyntikortti on vielä validi”, bändin nokkamies ja pääasiallinen biisintekijä Jasse Salonen perustelee pitkää taukoa.

Levyltä julkaistiin jo aiemmin keväällä maistiaisena sen aloitusraita Gimme Some Blackout ja nyt kappaleelle on julkaistu myös Erno Hankian ohjaama ja kuvaama video, jonka voit katsoa tuosta alapuolelta.

”Kuuntelin yhden kevään melkein yksinomaan Sladen cd-boxia ja fiilistelin aina sydäntä lähellä olevaa 70-luvun meininkiä. Bowien Ziggy Stardust -aika, Irwin Goodman, Hurriganes, Sweet ja Bay City Rollers… nämä ovat olleet aina alitajunnassa ihan varhaislapsuudestani lähtien jo ennen Sex Pistolsia. Tuon Slade-kevään jälkeen tuli tämä biisi. Ei siinä välttämättä Sladea kaikki kuule, mutta mulle se on siellä jossain”, avaa Jasse.