Hyviä uutisia: puheet Terveiden Käsien kuolemasta vaikuttavat vahvasti liioitelluilta

Teksti ja videot: Timo Isoaho

Svart Records julkaisi aikaisemmin tänä vuonna mittavan Terveet Kädet -boksin, ja vuonna 2016 toimintansa lopettanut punk/hardcore-legenda nousi myös estradeille laatikon ilmestymisen kunniaksi. Menneinä kuukausina paiskatut konsertit maistuivat TK-miehistölle sen verran hyvin, että jatkoakin on luvassa.

– Soitettiin kaikkiaan kymmenkunta ”spesiaalikeikkaa” niin festareilla kuin klubeissakin, ja lisää on tulossa lähikuukausien aikana… Menneet vedothan keskittyivät bändin varhaistuotantoon, mutta tulevilla TK-keikoilla saatetaan kuulla tuoreempaakin materiaalia, kertoo laulaja Läjä Äijälä ja jatkaa:

– Ehkä vedämme livenä jopa uusia TK-biisejä? Sellaistenkin kirjoittamista on vähän mietitty.

Uutta musiikkia on joka tapauksessa luvassa, sillä Terveiden Käsien ”savuaville raunioille” vuonna 2016 syntynyt Lapin Helvetti työstää parhaillaan tuoretta materiaalia.

– Uusia Lapin Helvetti -aihioita on jo mukava liuta, joten julkaisu-uutisia on luvassa jossakin vaiheessa!