Ilouutisia melodisen ruotsimetallin ystäville! Ex-Amaranthe ja -In Flames -jäsenistöstä koostuva Cyhra saapuu jälleen Suomeen

Amaranthen, In Flamesin, Annihilatorin ja Shiningin entisistä jäsenistä koostuva Cyhra saapuu Suomeen lokakuussa 2019. Yhtye vetää kotimaamme kamaralla kaikkiaan kolme keikkaa, joista ensimmäinen soitetaan Helsingin Ääniwallissa torstaina 3. lokakuuta. Sen jälkeen yhtye matkaa Tampereen kautta Joensuuhun. Esiintyminen Tampereella on osa Lost in Music -festivaalin Metal Expo -kokonaisuutta.

Vuonna 2016 perustettu yhtye on esiintynyt Suomessa aiemmin Helsingissä, Oulussa, Laukaassa ja Tampereella. Orkesterin debyyttialbumi Letters to Myself ilmestyi vuonna 2017. Työ toisen pitkäsoiton parissa Hansen-studiolla Tanskassa on nyt valmis.

– Odotamme malttamattomina, että pääsemme esittämään tuoretta materiaalia faneillemme. Lisäksi aiomme pudottaa parin viikon päästä uutispommin tulevan albumin tiimoilta. Tulossa on loistavia juttuja, jotka kannustavat Cyhraa entistä hullumpaan menoon, bändi vihjailee.

Cyhran kokoonpano näyttää tältä: Jake E (laulu), Jesper Strömblad (kitara), Euge Valovirta (kitara) ja Alex Landenburg (rummut).

Cyhran Suomen-keikat 2019:
To 3.10.2019 Helsinki, Ääniwalli
+ Oceanhoarse

Pe 4.10.2019 Tampere, Lost in Music, Olympia
+ Wheel, Fear of Domination

La 5.10.2019 Joensuu, Kerubi
+ Decrowned

Liput tulevat myyntiin pe 19.7.2019 klo 9.00.