Iranilaiset metallimuusikot vangittu, kertoo lähde – Jumalanpilkasta rangaistuksena kuolemantuomio

11.2.2016 10:38

Metal Nation Radio uutisoi iranilaisen Confess-metallibändin läheisen ystävän lähestyneen heitä kirjeellä, jonka viesti on varsin ikävä. Viime lokakuussa In Pursuit Of Dreams -levyn julkaisseen bändin kaksi jäsentä nimittäin vangittiin marraskuussa.

Thrash metalia ja nu-metalia yhdistelevän iranilaisbändin laulaja Siyanor[-13] ja DJ Chemical pidätettiin nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan 10. marraskuuta, ja heitä syytetään jumalanpilkasta, saatanallista metallia ja rokkia julkaisevan laittoman levy-yhtiön pyörittämisestä, uskonnonvastaisista ja anarkistisista sanoituksista ja kiellettyjen radioasemien haastatteluissa esiintymisestä.

Laulajaa ja DJ:tä odottaa vähintään kuuden kuukauden, enimmillään kuuden vuoden vankeus. Mikäli oikeus katsoo miesten syyllistyneen jumalanpilkkaan, on siitä rangaistuksena kuolemantuomio. Muusikot vapautettiin helmikuussa takuusummaa vastaan, ja he odottavat nyt oikeudenkäyntiä.

Yhtye ei ole itse tapauksesta tiedottanut, koska valtio on ottanut yhtyeen ja sen jäsenten sähköpostit ja Facebook-sivut haltuunsa, kertoo lähde. Facebook-sivut ovat tätä kirjoittaessa vielä kuitenkin pystyssä.

Jäämme seuraamaan tämän mielenkiintoisen, joskin melko hämärän peitossa olevan tapauksen etenemistä.

Lisää luettavaa