Iron Maiden -manageri lähetti painavan viestin yhtyeen faneille – ”Toivottavasti noudatatte hallitustenne ohjeita”

20.4.2020 21:51

Iron Maidenin pitkäaikainen manageri Rod Smallwood on kommentoinut yhtyeen somekanavilla koronaviruksen yhtyeen keikkakalenteriin aiheuttamia muutoksia.

Maidenhan on monien muiden tavoin perunut tai siirtänyt useita keikkojaan kevään ja kesän osalta.

”Toivottavasti olette kaikki turvassa perheidenne parissa ja noudatatte hallitustenne yhdessä tieteellisten ja lääketieteellisten asiantuntijoiden kanssa antamia neuvoja näinä vaikeina ja traagisina aikoina”, Smallwood kirjoittaa. ”Meidän kaikkien tulee tehdä voitavamme pandemian päättämiseksi noudattamalla ohjeita ja auttamalla toinen toistamme, erityisesti niitä kaikkein haavoittuvampia. Haluamme nähdä teidät kaikki terveinä ja hyväkuntoisina kun tulemme maahanne. Ja haluamme nähdä teidät yhtä paljon kuin tekin haluatte nähdä meidät!”

”Kun saamme lisätietoa suunnitelluista keikoista, pidämme teidät niistä ajan tasalla”, mies jatkaa. ”Tämä on tietenkin hyvin vaikea tilanne, eikä kukaan osaa ennustaa mitä tuleman pitää, mutta pidämme vaihtoehtomme avoimina. Seuraamme mitä tapahtuu, ja toivon mukaan teemme järkeviä päätöksiä. Pidämme teidät ajan tasalla. Koittakaa jaksaa. Pitäkää huolta itsestänne ja olkaa fiksuja.”

Lisää luettavaa