Iron Maiden -rumpali avautuu aivo-infarktin vaikutuksista soittoonsa – ”En ole enää sama vanha Nicko, en lähellekään”

21.7.2024 13:03

Iron Maiden -rumpali Nicko McBrain sai TIA-kohtauksen [ohimenevä aivoverenkiertohäiriö] tammikuussa 2023. Future Past -kiertueen alkuun oli tuolloin vain muutama kuukausi aikaa, Marcus Neuroscience Instituten intensiivisessä hoidossa McBrain toipui ajoissa keikkakuntoon. Kaikki ei kuitenkaan suju edelleenkään vanhaan malliin.

McBrain avautui tilanteestaan 19. heinäkuuta Titanium Tartin konsertissa Floridan Pompano Beachilla.

”Ollakseni rehellinen on pakko myöntää, että viime vuosi mentiin veitsenterällä, sillä kuten varmaan tiedätte… tai jos ette, niin TIA-kohtaukset eivät ole hauskoja”, rumpali totesi yleisölle. ”Joillekin käy todella huonosti; he halvaantuvat, eivät kykene puhumaan, kävelemään tai tuollaista. Minä en pystynyt soittamaan — halvaannuin oikealta puoleltani. Onneksi Boca Raton Regional Hospitalilla on uskomaton toimintaterapiaosasto, ja siellä on Julie Blum, joka huolehti minusta ja sai minut kolmessa kuukaudessa soittokuntoon.”

”En ole enää sama vanha Nicko, en lähellekään, mutta on se sentään osa minusta”, McBrain jatkaa. ”Ja bändini, kaikki kunnia heille, Steve Harris ja kundit sanoivat, että ’jos et pysty soittamaan jotain jollain biisillä, emme vain yksinkertaisesti soita sitä biisiä.'”

”Treenasimme viime vuonna Future Past -kiertueelle, millä soitimme Caught Somewhere In Timen avausbiisinä”, McBrain lisää fyysisiin rajoitteisiinsa liittyen. ”Siinä on keskiosa, mikä on levyllä silkkaa virvelin pieksentää. En pysty soittamaan sitä. Kuten yleisön joukossa olleet nörtit varmaan huomasivatkin, ’hän ei soittanut rumpufilliä.’ No, syy siihen on se, että en vittu pysty siihen.”

”No joka tapauksessa, sanoin Stevelle: ’Okei, minulla on idea. Soitan tuplat virvelillä.’ Soitin sen niin ja hän tuumi: ’Ei. Onko sinulla mitään muuta ideaa?’ ’Joo, soitan sen symbaalilla’, sanoin. ’Ei. Onko mitään muuta?’ ’Siinä kaikki mitä minulta irtoaa.’ Hän mietti asiaa puolisen minuuttia rumpusettini edessä ja sanoi: ’Miksi et soittaisi sitä vain ilman fillejä?’ ’Mitä?’, hämmästelin. ’Soita suoraan ilman fillejä. Anna mennä.’ Minä siihen, että ’sinähän olet nero, Harry.'”

”Siinä minä istuskelin rumpalina, jolla pitäisi olla kaikkia näitä ideoita, ja sitten Harry on vain, että ’soita se vain ilman fillejä.’ Se ei ollut edes juolahtanut mieleeni. Niinpä treenasimme sitä tuolla tavoin, ja olen varma että 90 prosenttia ei nakkaa siitä osasta vittuakaan.”