Ja mitähän h**vettiä täällä nyt tapahtuu? Keskieurooppalainen metallipioneeri laulaa Linkolasta ja kiroilee suomeksi

12.2.2018 23:56

Viime kesänä 25 vuoden mittaiselta keikkatauolta lavoille ilmestynyt tšekkiläinen Master’s Hammer on palannut myös julkaisukantaan. Orkesterin kippari František Štorm on toki vihjaillut uudesta studioalbumista, mutta ainakin Soundin edustajalle yhtyeen kahdeksas pitkäsoitto Fascinator tuli vähän kuin puskasta.

Oli miten oli niin levyn voi kuunnella kokonaisuudessaan tuossa yläpuolella. Master’s Hammer on aina kuulostanut pelkästään itseltään, ja vähemmän yllättäen sama linja tuntuu jatkuvan uudella albumilla.

Suomalaisiin korviin ”vähintäänkin” mielenkiintoiselta soundaa nelosraita Linkola, josta löytyvät muun muassa seuraavat rivit ”Painukaa helvettiin, saatanan äpärät”. Ja onhan siellä muun muassa Amorphisin mieleen tuovia tunnelmia ja soundimaailmojakin.

Vuonna 1987 perustettu Master’s Hammer oli aikoinaan vaikutusvaltainen black/death metal -pioneeri rautaisen esiripun takana, ja esimerkiksi Behemothin Adam ”Nergal” Darski on maininnut tšekkiyhtyeen erääksi suurimmista esikuvistaan.

Varsin omintakeisilta soundaavien Ritualin (1991), Jilemnický okultistan (1992) ja Šlágryn (1995) jälkeen yhtye kuitenkin vetäytyi vuoteen 2009 asti kestäneelle ”tauolle”.

Uuden tulemisen jälkeen Master’s Hammer on julkaissut levyjä parin vuoden välein, mutta viime kesänä tapahtuneen live-comebackin jälkeen yhtyeen status on ollut kovassa nousussa. Bändi nähtiin myös loppuunmyydyn Helsingin Nosturin lavalla viime syksynä.

Soundi palaa Linkola-asiaan, mikäli Štorm vastaa sähköpostiimme.

Lisää luettavaa