Uuden musiikin kilpailun finalistijulkistukset jatkuvat. Neljäntenä ehdokkaana esitellään Viivi, jonka kisabiisi Aina on komea balladi kuolemaan saakka kestävästä rakkaudesta. Kappale on tehty yhdessä Antti Riihimäen, Lauri Halavaaran, Emma Johanssonin ja Joonas Kerosen kanssa.
“Biisin pitää olla ’douze points’! Aina-biisin sisältämä tunne on niin sanoinkuvaamattoman suuri, että sen esittämiseen vaaditaan areenatason puitteet. Musta tuntuu, että tämä on urani merkittävin biisi”, Viisi sanoo tiedotteessa ja jatkaa:
“Mä halusin tehdä ison rakkauslaulun, jota soitetaan häissä. Jokainen ansaitsee kokea ikuista rakkautta ja rakastaa toista ihmistä, kuten tässä biisissä rakastetaan.”
Kuuntele kappale alta. UMK-finaali järjestetään Tampereen Nokia-areenalla 8. helmikuuta, ja pari kisakappaletta on vielä julkaisematta. Katsotaan, miten käy.