Jesper Strömblad jätti In Flamesin lopullisesti

14.2.2010 21:55

Pitkään vakavan alkoholiongelman kanssa paininut ruotsalaisen In Flamesin perustajajäsen Jesper Strömblad ei enää palaa yhtyeen riveihin. Strömbladhan on ollut poissa In Flamesin kokoonpanosta jo pitkään, mutta tähän asti miehen on kerrottu palaavan göteborgilaisbändiin ongelmien selvittyä.

Strömblad esiintyi In Flamesin riveissä Tukholman-keikalla parin biisin verran joulukuussa 2009. Miehellä oli tuolloin yllään "Rehab Is For Quitters" -paita.

In Flames jatkaa toimintaansa, mutta yhtye ei ole vielä paljastanut mahdollisen virallisen uuden jäsenen henkilöllisyyttä. Engel-yhtyeen Niclas Engelin on toiminut toistaiseksi Strömbladin tuuraajana ryhmän livekokoonpanossa.

Strömbladin virallinen lausunto näyttää seuraavalta:

"The last 17 years have been a blast, and I am proud to have been part of this great journey, with the most talented and amazing people anyone can wish to have the privilege to work with. I’m also the luckiest guy in the world, to have the best fans in the world, who have been supporting me during my difficult times. It means the world to me, and I’m determined to fight and defeat my demons once and for all…. and by the help from you guys, I’m on my way.

I’m far from done with music, metal, or whatever my direction is taking me, so be sure to hear from me in the future."

www.inflames.com

Lisää luettavaa