Jethro Tullin Ian Anderson paljastaa saaneensa huonoja uutisia lääkäriltään – sairastaa parantumatonta keuhkotautia

Jethro Tullin keulilta tuttu laulaja-huilisti Ian Anderson on paljastanut sairastavansa parantumatonta keuhkoahtaumatautia. Dan Ratherin The Big Interview’ssa ensimmäistä kertaa julkisuudessa aiheesta puhunut Anderson kertoo saaneensa diagnoosin muutama vuosi sitten.

”Kerron sinulle nyt jotain, josta en ole aiemmin puhunut julkisesti”, Anderson sanoo Ratherille. ”Koska kyse on sinusta, käytän tämän mahdollisuuden kertoa, että sairastan parantumatonta keuhkotautia, joka diagnosoitiin pari vuotta sitten.”

”Se hankaloittaa elämääni”, mies jatkaa. ”Minulla on niin sanottuja pahenemisvaiheita: ajanjaksoja, jolloin saan tulehduksen, joka etenee vakavaksi keuhkoputkentulehdukseksi ja jonka jälkeen kaksi tai kolme seuraavaa viikkoa on todella vaikeaa nousta lavalle ja esiintyä. Tässä on nyt kuitenkin ollut 18 kuukautta ilman pahenemisvaihetta.”

Vaikka Andersonin mukaan hänen ”päivänsä ovat luetut”, tauti pysyy ainakin toistaiseksi aisoissa lääkityksellä ja oleskelemalla mahdollisimman vähäsaasteisessa ympäristössä.

Anderson epäilee keikoilla käytettävien savukoneiden olevan merkittävä tekijä sairastumisensa taustalla.

”Olen viettänyt 50 vuotta elämästäni lavalla noiden savukoneiksi kutsumieni kirottujen laitteiden kanssa”, Anderson sanoo. ”Nykyään niitä kutsutaan ’sumuttimiksi’. Aivan kuin niistä ei olisi haittaa ja ne eivät vahingoittaisi keuhkojasi. Uskon vakaasti, että ne ovat merkittävä osasyyllinen ongelmaani.”

Voit katsoa pätkän Andersonin haastattelusta alta.