Joensuussa järjestetyt heavyneulonnan MM-kisat nousi otsikoihin maailmalla – voittajalla sanattomaksi vetävä show

13.7.2019 22:54

Kuluvan viikon torstaina Joensuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Heavyneulonnan MM-kisat. Finaaliesityksiä nähtiin kaikkiaan 13 kappaletta kahdeksasta eri maasta.

Lajissa kilpailijoiden tavoitteena on esitellä neulontataitojaan metallimusiikin tahtiin soveltuvien koreografioiden välityksellä. Käytännössä juuri kuvauksensa kaltaiseksi spektaakkeliksi osoittautunut tapahtuma nousikin nopeasti otsikoihin pitkin poikin maailmaa. Kisahuumasta uutisoivat muiden muassa HuffpostABC News ja Euronews.

Kilpailun voitti lopulta viisihenkinen japanilaisryhmä Giga Body Metal, jonka show’n aikana lavalla nähtiin muun muassa sumopainijoita sekä kimonoon pukeutunut mies.

Heavyneulonnan MM-kisojen merkeissä mitellään jälleen ensi vuonna.

Alla tunnelmia finaalihumusta.

Lisää luettavaa