Olisi tarjolla kiinnostavia uutisia kaikille, joita viehättää 1960-luvun soul ja 1970-luvun alun r&b. Vanhojen aikojen meininkiä kanavoiva Thee Sacred Souls -orkesteri nimittäin saapuu syksyllä ensimmäistä kertaa Suomeen, ja orkesterin musisointia pääsee fiilistelemään Helsingin Ääniwallissa 25. lokakuuta.
Yhtye kiinnitettiin funkiin ja souliin erikoistuneen Daptone-levyfirmalle vuonna 2019, ja sen jälkeen kokoonpano on löytänyt tasaiseen tahtiin uutta yleisöä sekä Atlantin takana että Euroopassa. Bändin muodostavat rumpali Alex Garcia, basisti Sal Samano ja laulaja Josh Lane, ja kolmikon taitoja ovat julkisesti kiitelleet muun muassa sellaiset nimet kuin Gary Clark Jr., Princess Nokia ja Timbaland.
Keikan pääsyliput ovat myynnissä Tiketissä alkaen hintaan 32 euroa. Alapuolelta löytyy vielä vähän musiikkimuotoista näyttöä bändin tyylistä ja osaamisesta: