Josh Homme puhuu tulevasta Queens of the Stone Age -levystä ja ranneleikkauksestaan – ”Lääkärini sanoi minua ääliöksi”

11.4.2017 10:11

Huhumylly uuden Queens of the Stone Age -levyn ympärillä jatkaa jauhamistaan. Toistaiseksi ainoa varma(?) tieto on, että yhtye on työskennellyt studiossa ja pitkäsoitto on tulossa vielä kuluvan vuoden aikana. Yhtye on myös julkaissut mystisiä tiisereitä sosiaalisessa mediassa, joka heitti lisää vettä huhumyllyyn ja spekulaatiot levyn julkaisupäivästä saivat kunnolla tuulta purjeisiin.

Heinäkuun puolivälissä Australiaan kiertueelle lähtevän yhtyeen primus motor Josh Homme antoi hiljattain lausuntoja australialaiselle news.com.au-sivustolle. Vaikka Homme olikin edelleen levyn suhteen kovin vaitonainen, raotti hän sentään salaperäisyyden verhoa sen verran, että yhtye aikoo julkaista singlen ennen Australian-keikoille suuntaamistaan.

Lisäksi Hommen mukaan tulevalla levyllä ei nähdä/kuulla vierailevia tähtiä, mikä on varmasti pettymys niille, jotka ehtivät jo toivoa aiemminkin QOTSA:n levyillä soittaneen Dave Grohlin olevan jälleen mukana. Huhut Grohlin osallisuudesta saivat tulta alleen, kun Hommen ystävä, Eagles of Death Metal -yhtyeestä tuttu Jesse Hughes julkaisi sittemmin poistetun kuvan Instagramissa, jossa Hughes, Homme ja Grohl poseeraavat yhdessä studiossa.

Uuden levyn suhteen vaitonainen Homme puhui news.com.au-haastattelussa mieluummin hiljattain tehdystä kirurgisesta operaatiostaan. Laulaja-kitaristi julkaisi viime viikolla kuvan, jossa tällä on käsi paketissa.

– Minulla on ongelmia jänteiden kanssa. Esimerkiksi keskisormen näyttäminen oli hetken todella vaikeaa. Kroppani on musiikkihommissa yleensä aika kovilla, mutta minulla on tapana lykätä sen korjaamista aina vain myöhempään, Homme kertoo.

– Olen ennenkin ollut ranneleikkauksessa ja silloin lähdin takaisin kiertueelle neljä päivää operaation jälkeen. Lääkärini sanoi minua ääliöksi.

Thanks to Dr. Kushner MD for being an artist with the scalpel. Getting better already.

Henkilön QOTSA (@queensofthestoneage) jakama julkaisu

Lisää luettavaa