Jussi 69 sekoilee ja riehuu Metelin mainosvideolla

11.5.2015 13:08

The 69 Eyesin rumpujen takaa tuttu Jussi 69 on pestattu keikkapalvelu Meteli.netin mainoskasvoksi. Tänään julkistetussa mainosvideossa Jussi ”69” Vuori saapuu keikalle vääränä päivänä. Hänelle asian oikean tolan kertoo näyttelijä Ville Seivo. Pätkän lopuksi hämmentynyt Jussi nähdään riehumassa rumpusetin kimpussa.

Meteli on artistin asialla, joten olen mielelläni kampanjassa mukana. Toivotaan, että jengi löytää Metelin vielä paremmin ja ennen kaikkea keikkatarjonnan – konsertteihin päätyen. Nykypäivän artistille keikkailu tuo ison osan leivästä, Jussi69 kommentoi. 

Meteli on kaikissa selaimissa ja kaikilla alustoilla toimiva palvelu, josta löytyy kattavasti Suomen-keikkoja. Erityisesti mobiilikäyttöön tarkoitetusta palvelusta löytyy yli 5000 keikkapaikkaa ja noin 15000 artistia, joiden konserttitietoja voidaan hakea esimerkiksi kaupungin tai ajankohdan mukaan.

Meteli.net-palvelun omistaa Soundiakin kustantava Pop Media.

 

Lisää luettavaa