Kaikuja Mana Manasta – perjantaibiisinä Lasten Hautausmaan uutuuskappale

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan joka perjantai esille yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään framille nostetaan debyytti-ep:nsä pian julkaiseva Lasten Hautausmaa -yhtye Kiputyttö-kappaleen kera.

Kouvolasta ponnistava Lasten Hautausmaa julkaisee debyytti-ep:nsä joulukuussa. Viiden biisin minilevy julkaistaan digitaalisena 12. joulukuuta ja vinyyliversio näkee päivänvalon ensi vuoden puolella, 16. tammikuuta.

− Synkän ja melankolisen Lasten Hautausmaan särösoundeissa kuuluu kaikuja Mana Manan ja Noitalinna Huraan haamuista. Kristiina Vaaran ja Tuomo Mannosen luotsaamasta yhtyeestä on povailtu pimeydestä vyöryvää uutta aaltoa, tiedotteessa kuvaillaan.

Lasten Hautausmaan ensimmäinen albumi julkaistaan keväällä 2015.

 Biisejä ei ole sen kummemmin tehty. Ne ovat soineet päässä vuorollaan. Ehkä ne ovat palasia yhdestä laulusta, jonkin sortin bluesia mitä on soitettu iät ajat, kertoo biisintekijä Tuomo Mannonen ep:n taustoista.

Vuonna 2013 perustetun Lasten Hautausmaan muusikoilla on historiaa sellaisissa kokoonpanoissa kuin Kivesveto GoGo, Vaarallista sekä A.Takalo ja Takavalot. Kouvolalaisyhtye on napannut nimensä Aapeli Kissala ja Antipatian kappaleesta Lasten hautausmaa.

Perjantaibiisi: Lasten Hautausmaa − Kiputyttö

(Kuva: Santtu Särkäs)


Lasten Hautausmaa keikkailee loppuvuodesta seuraavasti:

15.11. Rokbar, Turku

12.12. Lepakkomies, Helsinki

19.12. House Of Rock, Kouvola