Kaksi kuoli Abban tribuuttikonsertissa Ruotsissa – yhtye siirtää odotetun paluukiertueensa promootiotoimia

3.11.2021 20:40

Abba siirtää odotetun paluukiertueensa promootiotoimia kahden katsojan menehdyttyä tribuuttikonsertissa tiistaina.

”Ruotsissa eilen illalla järjestetyssä tribuuttikonsertissa koettujen traagisten tapahtumien johdosta olemme päättäneet siirtää konserttitrailerimme julkaisua huomiseen asti”, yhtye tiedottaa.

Uppsala Konsert & Kongress -konserttisalissa järjestetyssä tapahtumassa iäkäs mies putosi seitsemän kerrosta kahden muun ihmisen päälle. Mies ja toinen hänen alleen jääneistä henkilöistä menehtyivät. Toinen vietiin sairaalahoitoon.

France24:n tietojen mukaan Thank You For The Music -nimisessä tapahtumassa oli paikalla noin 1000 katsojaa.

”Saimme hälytyksen henkilöstä, joka joko hyppäsi tai putosi korkealta konserttihallissa Uppsalan keskustassa”, poliisin edustaja Magnus Jansson Klarin kommentoi Euronewsille. Poliisi ei epäile tapauksessa rikosta.

Abba julkaisee yhdeksännen ja samalla viimeisen studioalbuminsa Voyagen tulevana perjantaina.

Lisää luettavaa