Keikkauutisia ensi keväälle: Macy Gray saapuu konsertoimaan Suomeen

16.6.2021 12:23

Soul ja R&B-laulaja Macy Gray saapuu Suomeen kahdelle keikalle ensi keväänä. Gray konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 17. toukokuuta ja Tampere-talossa keskiviikkona 18. toukokuuta. Keikkojen liput tulevat myyntiin perjantaina 18. kesäkuuta Lippupisteessä. Hintaa lipuilla on 38,50 euroa.

Yhdysvaltalainen, Grammy-palkittu Gray nousi kansainväliseen suosioon vuonna 1999 julkaistun On How Life Is -albumin myötä. Raspisesta lauluäänestä tunnistettavan laulajan suurimpia hittejä ovat I Try, Sweet Baby, Do Something, Sexual Revolution ja When I See You.

Suomessa Gray on nähty aiemmin muun muassa Pori Jazzissa ja Imatran Big Band Festivalissa. Edellisen kerran artisti nähtiin Helsingin The Circuksessa vuonna 2017.

Lisää luettavaa