Kiehtovaa kotimaista – Ennakkonäytössä Viljami Mehton uutuusvideo

Ei ihan tavallinen tapaus tämä Vijami Mehto. Tänään Deliberate Happenstance -debyyttiään Porvoon Zum Beispiel -ravintolassa juhlistava Mehto on siviilissä nuohooja (!) mutta on ehtinyt puuhata musiikin saralla jo yhtä jos toista suomirockbändi Sara & Susirajasta koneakti Loop Repeatiin.

Miehen omalla levyllä kuullaan kiehtova ja omaperäinen sekoitus jazzia, soulia, poptunnelmaa ja elektrosävyjä. Runsaan vierailijakaartin ehkäpä erikoisin lisäys on muun muassa Stephen Stillsin ja Joe Cockerin kanssa soittanut sekä brittiläiseen Hummingbird-bändiin kuulunut rumpali Conrad Isidore. Kaikkiaan albumilla on mukana 18 muusikkoa.

Soundi pääsee nyt esittelemään Viljami Mehton levyltä Rhenium-nimisen kappaleen videoineen. Biisillä on vierailevana lausujana runoilija Mark Mallon.

fotosensitiivisen epilepsian vilkkutestimateriaalia

– Tehtiin Markin kanssa keikkoja tolta pohjalta, että hän lausuu runojaan Aregemia-kokoelmasta ja mä improvisoin erilaisilla vempeleillä taustahälinää, Viljami kertoo. 

– Oli luonnollista, että levylle päätyi yksi näistä kokeiluista. Rhenium-biisin pohja lojui mulla koneella, se oli pelkkä sisällötön groove. Arkistoista löysin sattumalta Markin Hallway-runon hänen itsensä lukemana ja liimasin sen tuon säksätyksen päälle. Lopusta jäi puuttumaan vielä jotain, ja Veera Voima täällä olohuoneen sohvalla lojuessa soitti joutessaan tinapillillä teeman biisiin.

– Tuukka Salonen (videon ohjaaja), joka toimitti mulle tuota fotosensitiivisen epilepsian vilkkutestimateriaalia, on juuri valmistumaisillaan oleva taiteen maisteri. Hän kehitti pahvista ja kahdesta halvasta still-kamerasta tällaista kuvaa. Ihmemies.

Jos janoat kuulla lisää, niin Rumba esitteli äskettäin Viljamin edellisen videon, Portishead-sävyisen What Is Enough? -kappaleen.

www.viljamimehto.com