Kirveshippaa Murmanskin uudella videolla

23.4.2013 09:39
Melukitararockpartio Murmanskin uusi musiikkivideo 123.4 esittelee poikkeuksellisen tarinan. Emil Kakon ohjaamassa lyhytelokuvassa mies ja nainen jahtaavat toisiaan teräasein mutta eivät näytä osaavan päättää, pitäisikö tappaa vai rakastaa.

Melukitararockpartio Murmanskin uusi musiikkivideo 123.4 esittelee poikkeuksellisen tarinan. Emil Kakon ohjaamassa lyhytelokuvassa mies ja nainen jahtaavat toisiaan teräasein mutta eivät näytä osaavan päättää, pitäisikö tappaa vai rakastaa. 123.4 on lohkaistu Murmanskin viime syksynä julkaistulta kolmoslevyltä Rüütli.

Videon ohjaaja Emil Kakko työsti viime vuonna lyhytelokuvaa, jonka pohjalla oli tarina kahden ihmisen erikoislaatuisesta suhteesta.

Emil Kakko kertoo: ”Samoihin aikoihin kun materiaali lyhytelokuvaan oli kuvattu, eräs ystäväni kertoi minulle Murmansk-bändistä ja ehdotti mahdollista videon ohjaamista. Diggasin musiikista ja asenteesta, joka bändistä välittyi netistä löytämieni live-videoiden perusteella. Tapaamisessa bändin laulajan Lauran kanssa puhuimme heidän toiveistaan musiikkivideon suhteen ja samassa yhteydessä satuin ohimennen kertomaan Lauralle tuoreeltaan ohjaamastani lyhytelokuvasta. Laura heittikin rautaisen ajatuksen, jossa sovittaisin kuvaamani lyhytelokuvan heidän musiikkiinsa.”

Murmansk esiintyy seuraavaksi livenä 16-18.5. The Great Escape Festivaaleilla Iso-Britanniassa. 

(Kuva: Janne Karvinen / Murmanskin Facebook-sivu)

Lisää luettavaa