The Knifelta ooppera, Muselta soundtrack

Olof Dreijerin ja Karin Dreijer Anderssonin muodostama ruotsalaisyhtye The Knife julkaisee maaliskuun alussa Charles Darwinin Lajien synty -klassikkoteokseen pohjautuvan "ooppera-albumin" Tomorrow, In A Year. The Knife, sekä berliiniläiset Mt. Sims and Planningtorock, työstivät teoksen materiaalin alunperin Tanskassa esitettyyn oopperaan.

– Emme tienneet oopperasta juuri mitään ennen tätä projektia. En ollut edes koskaan käynyt yhdessäkään oopperaesityksessä. Mutta tutkimustyö kantoi hedelmää ja saimme juonen päästä kiinni, The Knifen Olof Dreijer kuvailee.

Colouring Of Pigeons -kappaleen voi kuunnella The Knifen sivuilla.

Brittiyhtye Muselta on puolestaan tiedusteltu soundtrack-musiikkia Clash Of The Titans -sci-fi-klassikon uuteen versioon, joka ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Musen Matt Bellamy myöntää kiinnostuneensa projektista. Lisätietoja aiheen tiimoilta odotellaan.

– Elokuvamusiikki on kiinnostava alue ja Musea kuullaan jatkossa soundtrackeilla, Bellamy sanoo Daily Starille.

Muse sai äskettäin myös palkinnon parhaasta kansitaiteesta, kun yhtyeen The Resistance -albumi voitti Best Art Vinyl 2010 -tittelin. Manic Street Preachersin Journal For Plague Lovers ja Fever Rayn Fever Ray asettuivat seuraaville sijoille.