Korn-keulakuva kertoo koronavirustartunnan olleen rankka kokemus – kärsii edelleen jälkioireista

5.9.2021 20:04

Korn-laulaja Jonathan Davis kärsii edelleen covid-19-tartunnan aiheuttamista jälkioireista. Miehen sairastumisesta tiedotettiin noin kolmisen viikkoa sitten.

Davis puhui toipumisestaan Kornin keikalla perjantaina Burgettstownissa, Pennsylvaniassa juuri ennen Falling Away From Me -kappaleen alkua.

”Tuntuu hyvältä olla takaisin. Kuten jotkut teistä saattavat tietää, jotkut ehkä eivät, mutta olen edelleen toipilas”, mies sanoi yleisölle. ”Sain covidin ja se potki minusta paskat pihalle. Päätin etten aio peruuttaa. …saatan seistä, saatan istua tuolillani, mutta annan teille sata prosenttia. Joten eiköhän huudeta ja pidetä vitun hauskaa tänä iltana.”

Davis on viettänyt viimeisimpien keikkojen aikana runsaasti aikaa rumpukorokkeen läheisyyteen pystytetyllä istuimellaan. Ensimmäisellä keikallaan covid-diagnoosin jälkeen Tinley Parkissa, Illinoisissa elokuun 27. Davis liikkui silminnäkijäraporttien mukaan hitaasti ympäri lavaa ja yski runsaasti. TMZ:n mukaan mies otti välillä myös lisähappea istuimensa viereen sijoitetusta happipullosta.

Lisää luettavaa