Korn-laulaja Jonathan Davisin puolison kuolemasta uusia tietoja – patologin raportti on synkkää luettavaa

Jonathan Davis.
AOP

Jonathan Davisin vaimo Deven kuoli 17. elokuuta 39-vuotiaana. Päihdeongelmista kärsineen Devenin kuolinsyy on nyt Loudwiren mukaan selvitetty, ja lopputulema on karua kertomaa: naisen verestä löytyi jäämiä viidestä eri huumeesta tai reseptilääkkeestä.

Deven oli käyttänyt ennen kuolemaansa kokaiinia ja heroiinia sekä masennus-, ahdistuneisuus- ja epilepsiaoireiden hillitsemiseen tarkoitettuja klonatsepaamia, fluoksetiinia ja topiramaatteja. Kuolinsyy on nyt virallisesti yliannostus. Deven oli kirjautunut aiemmin päihdehoitolaitokseen, mutta katosi sieltä viikkoa ennen kuolemaansa.

Davis oli laittanut vuonna 2016 vireille avioeroprosessin ja haki vaimolleen lähestymiskieltoa, joka olisi kattanut myös pariskunnan lapset. Devenin kuoleman jälkeen Davis julkaisi Twitterissä pitkän viestin, jossa hän ylisti puolisonsa olleen ”upea ihminen”, joka kärsi pahoista mielenterveysongelmista.

”Deven on ollut syy sille, miksi olen kampanjoinut niin vahvasti mielenterveyskuntoutujien puolesta. Haluan, että hänen tarinansa innoittaa ihmisiä hakemaan apua sen sijaan, että he piilottelisivat tai pelkäisivät sairauttaan”, Davis kirjoitti.