Koronaviruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen kuollut doom metal -legenda vastusti rokotetta, sanoo entinen yhtyetoveri

28.8.2021 14:24

Viime viikon lopulla koronaviruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen menehtynyt doom metal -pioneeriyhtye Troublen perustajajäsen ja laulaja Eric Wagner ei suostunut ottamaan covid-19-rokotetta, sanoo miehen entinen yhtyetoveri.

Viime vuosina The Skull -yhtyeen nokkamiehenä kunnostautunutta Wagneria käsiteltiin Chicago Readerin muistoartikkelissa.

Wagnerin yhtyetoveri Ron Holzer sanoo jutussa laulajan vastustaneen covid-19-rokotteita, ja tämän hiertäneen kaksikon välejä. Holzerin mukaan Wagner poltti tupakkaa, nautti silloin tällöin alkoholia ja käytti sähkösavukkeita. Laulajalla oli ollut viime vuosina terveyshuolia, mutta hän oli Holzerin mukaan alkanut pitää parempaa huolta itsestään ja vaihtanut kasvispohjaiseen ruokavalioonkin.

”Me väittelimme aiheesta, ja hän piti päänsä”, Holzner. ”Minä aina vitsailin, että ’Maailma Eric Wagnerin mukaan’ — sinun pitäisi kirjoittaa kirja. Hän eli elämänsä omalla tavallaan.”

Holzer muisteli myös The Skullin viimeistä keikkaa elokuun 8. Austinissa Texasissa.

”Illan viimeisen kappaleen aikana Eric kääntyi puoleeni, osoitti minua ja muodosti suullaan sanat: ’Kiitos, rakastan sinua.’ Hän oli tehnyt näin minulle ennenkin vuosien varrella — tuona iltana hän teki sen myös Henrylle [Vasquez], Lotharille [Keller] ja Mattille [Goldsborough]. Ajattelin, että ’Vau… siistiä.’ Hän kuoli tasan kaksi viikkoa myöhemmin… en voi lakata ajattelemasta sitä.”

”Keuhkojen täyttyminen nesteellä ja siihen tukehtuminen on kauhea tapa kuolla”, entinen Repulsion ja Death-muusikko Scott Carlson sanoo samaisessa artikkelissa. ”En toivoisi sitä kenellekään.”

”Mutta oli hänellä sentään omat uskomuksensa”, Carlson jatkaa. ”Hän tunsi menevänsä parempaan paikkaan, joten ehkäpä se helpotti vähän hänen viimeisiä hetkiään. Musiikkimaailma on köyhempi ilman hänen ääntään. Toivoin hänen elävän, jotta hän olisi voinut käyttää sitä ääntä välittääksen viestin, että tämä virus ei ole mitään huijausta”, Carlson jatkaa. ”Sen sijaan hänen perintönsä on toimia esimerkkinä. Onneksi musiikki elää ikuisesti.”

Lisää luettavaa