Koronavirus tekee tuhoja musiikkikentällä: isoja muutoksia näkyvissä festari- ja kiertuepuolella

10.3.2020 08:36

Vuodesta 2020 tulikin melkoinen hullunmylly kaikilla rintamilla. Kun maailma yrittää estää koronaviruksen hallitsemattoman leviämisen, heittävät pörssikurssit häränpyllyä ja kaikenlaiset yleisötapahtumat ovat helisemässä. Urheilukisojen suunnalta kuuluu peruuntumisuutisia harva se päivä, ja samalla tahdilla mennään näemmä musiikkipuolellakin.

Toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan Coachella-suurfestivaali olisi koronan uhrien joukossa. Muun muassa Rolling Stone uutisoi, että Kalifornian jättitapahtuma aiotaan siirtää huhtikuulta lokakuulle. Coachellan alkuperäinen järjestämisajankohta on 10.–12.4. ja 17.–19.4., ja festarin tähdiksi on pestattu muun muassa Rage Against the Machine, Frank Ocean, Travis Scott, Calvin Harris ja Lana Del Rey.

Tämä tieto pistää tietysti miettimään, miten jännät paikat mahtaa olla suomalaisten kesäfestareiden järjestäjillä. Suomessa ei ole ollut vielä puhetta yleisötapahtumien peruuntumisista, mutta saapa nähdä, mihin suuntaan koronatilanne meillä lähiviikkoina kehittyy.

Kiertuepuolella Pearl Jam ilmoitti siirtävänsä Yhdysvaltain-kiertueensa hamaan tulevaisuuteen. Euroopan-kiertue olisi siis ainakin toistaiseksi ohjelmassa tavalliseen tapaan, mutta senkin suhteen kannattaa pitää tilannetta tarkasti silmällä. Yhtyeen on tarkoitus saapua Ruotsin Lollapalooza-tapahtumaan 26.–28.6. Yhtyeen tiedoksiannon voi lukea täältä.

Myös Madonna on perunut keikkansa Pariisissa koronavirushuolien vuoksi. Kiss puolestaan perui keikkojen yhteydessä järjestettävät fanitapaamiset pöpöjen pelossa. Mitähän uutisia tämä päivä vielä tuokaan tullessaan?

Lisää luettavaa