Korpiklaani Hectorin aarrekaapilla

19.4.2009 18:33

Huimaan suosioon Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa noussut folkmetal-ryhmä Korpiklaani julkaisee uuden Karkelo-albuminsa kesäkuun loppupuolella. Entwine-rumpali Aksu Hantun miksaama ja tuottama albumi sisältää myös version Hectorin Juodaan viinaa -klassikosta.

Huimaan suosioon Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa noussut folkmetal-ryhmä Korpiklaani julkaisee uuden Karkelo-albuminsa kesäkuun loppupuolella. Entwine-rumpali Aksu Hantun miksaama ja tuottama albumi sisältää myös version Hectorin Juodaan viinaa -klassikosta. Kappale soveltuukin Korpiklaanille varsin mainiosti, sillä näitä musikanttejahan ei tunneta varsinaisina tuohisuina. Korpiklaanin soundia mainiosti uudistavalla Karkelo-levyllä on toki muitakin aiheeseen liittyviä lauluja, kuten vodkan nauttimisesta kertova juomaralli.

– Karkelo-nimi kertoo tietenkin jotakin levyn aihemaailmasta, yhtyeen laulajakitaristi Jonne Järvelä hymähtää.

Juodaan viinaa -versio puolestaan kuulostaa… niin, aivan Korpiklaanilta soittamassa Hectoria.

– Tein biisistä demoversion ja esittelin sen sitten muille jätkille. Orkesterin nuorempi osasto (hanuristi Juho Kauppinen) nikotteli aluksi vastaan, mutta muille kyllä kelpasi varsin hyvin. Ja siitähän tuli lopulta hyvinkin paljon meidän näköinen versio, Järvelä hymähtää.

Korpiklaani lähtee huhtikuun lopulla rapakon taakse. Yhtye toimii Paganfest America -kiertueen päänimenä. Muut rundilla olevat yhtyeet ovat Primordial, Moonsorrow, Blackguard ja Swashbuckle.

www.korpiklaani.com

Lisää luettavaa