Kotimaasta: Happoradio, Pariisin Kevät ja Erja Lyytinen

12.12.2013 13:09

Happoradion melkoisen pitkä tauko katkeaa 21. helmikuuta, kun yhtye julkaisee toistaiseksi nimeämättömän studioalbuminsa. Tai no, oikeastaan breikki päättyy jo nyt, sillä yhtyeen tuoreen Sinä & hän -videon voi katsoa täällä.

Bändin mittava kiertue käynnistyy maaliskuun alussa ja se kestää koko loppuvuoden. Tarkemmat keikkatiedot odottavat vielä julkistustaan.

Pariisin Kevät taas lähtee Jossain on tie ulos 2014 -kiertueelle helmikuussa. Keikkapaikat löytyvät täältä.

– Siitä on nyt nelisen vuotta, kun yhtyeelle buukattiin ensimmäiset kolme keikkaa. Ne sujuivat sen verran hyvin, että päätimme soittaa muutaman lisää – ja tällä reissulla olemme edelleen. Tässä vaiheessa onkin mahdotonta sanoa, mihin tämä kaikki päättyy ja missä on se tie ulos, laulaja Arto Tuunela sanoo.



Kiertueista puheen ollen: uuden albumin helmikuussa julkaiseva bluesmestari Erja Lyytinen lähtee The Sky Is Crying -kiertueelle.

Lyytinen, kitaristi Davide Floreno, basisti Roger Inniss ja rumpali Miri Miettinen soittavat seuraavasti:

25.03. Kerava, Kerava-sali
26.03. Salo, Teatteri Provinssi
27.03. Rauma, Rauma-Sali
28.03. Vaasa, Kultturskafferiet Ritz
29.03. Turku, Sigyn-Sali
01.04. Espoo, Sello-Sali
02.04. Kouvola, Voikkaa-Sali
03.04. Jyväskylä, Paviljonki
04.04. Kotka, Kyminsuu-Sali
05.04. Lahti, Sibelius-talo
08.04. Imatra, Karelia-Sali
09.04. Kuopio, Musiikkikeskus
10.04. Joensuu, Teatteriravintola
11.04. Savonlinna, Savonlinna-Sali
12.04. Mikkeli, Naisvuoritalo
23.04. Tammisaari, Karelia-Sali
24.04. Tampere, Tampere-talo
25.04 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
26.04 Helsinki, Finlandia-talo

Lisää luettavaa