Kovia keikkauutisia: ZZ Topin Billy Gibbons saapuu Suomeen soolokeikoille, bändissä rumpalina Matt Sorum!

24.1.2023 11:00

Live Nation tiedottaa varsin lupaavia keikkauutisia, mikäli juureva bluesrock sattuu olemaan alaasi. ZZ Topin Billy Gibbons nimittäin saapuu kiertueelle Eurooppaan, ja Suomikin on saatu mahdutettua kalenteriin. Billy Gibbons & The BFGs konsertoi Tampere-talossa 12. kesäkuuta ja Helsingin Kulttuuritalossa 13. kesäkuuta. Vahvasti hyvä!

Gibbonsin soolorundi hoidetaan triomuotoisen kokoonpanon voimin, ja partamiehen aisapareina kuullaan nimekkäitä kavereita. Rumpaliksi on hankittu Guns N’ Rosesin Use Your Illusion -albumeilta sekä Velvet Revolverista parhaiten tunnettu Matt Sorum, ja toisen kitaran varressa kuullaan Gibbonsin vanhaa yhteistyökumppania Austin Hanksia. Basistia ei tiedotteessa mainita, mikä on vähän yllättävää, mutta Hanks tiettävästi ”täydentää kokoonpanon sointia raskaammalla poljennolla ja rytmillä”. Eli jonkun sortin erikoismeno on ilmeisesti luvassa.

Keikkojen pääsyliput tulevat myyntiin 26. tammikuuta. Tampereella hinnaksi on asetettu 65 euroa, Helsingissä täytyy pulittaa 74,50 euroa. Ennakkomyynti hoidetaan Lippupisteen myyntikanavissa.

Lisää luettavaa