Kuinka taipuu Marilyn Mansonilta muiden muassa Elviksen ja Johnny Cashin aiemmin tulkitsema klassikko? Kuuntele tästä

Shokkirokkari Marilyn Manson on julkaissut uuden singlen ja sille tehdyn musiikkivideon. Kyseessä ei ole välttämättä sitä aivan peinteisintä Mansonia, sillä julkaistu kappale on miehen versio perinteisestä amerikkalaisesta folk-klassikko God’s Gonna Cut You Downista, joka myös Run On tai Run On for a Long Time -nimillä tunnetaan. Musiikkivideon ohjauksesta vastaa Tim Mattia. Voit katsoa sen tuosta yltä.

Manson liittyy versiollaan varsin arvovaltaiseen joukkoon, sillä God’s Gonna Cut You Downin aiempia tulkitsijoita ovat muiden muassa Elvis PresleyOdetta sekä Johnny Cash. Myös konemusiikko Moby on sämplännyt Bill Landford & The Landfordairsin versiota omassa Run On -kappaleessaan.

Manson työskentelee parhaillaan vuoden 2017 Heaven Upside Down -levynsä seuraajan parissa yhdessä muusikko-tuottaja Shooter Jenningsin kanssa.