Kukan terälehden taianomainen matka ilmojen halki – Ensinäytössä Michael Jacksonin innoittaman The New Tigers -singlen video

In The Tall Grass löytyy huhtikuussa ilmestyneeltä yhtyeen kolmannelta albumilta.
13.6.2018 08:23

Turkulainen fuzz-pop ryhmä The New Tigers julkaisi kolmannen täyspitkänsä Do Xaon huhtikuussa. Tulevana perjantaina, siis 15. kesäkuuta ilmestyy puolestaan levyltä lohkaistu single In The Tall Grass. Soundilla on kuitenkin ilo esittää kappaleeseen tehty, laulaja-kitaristi Appu Jasun ohjaama maaginen musiikkivideo jo nyt.

”Kappale syntyi kokeellisin metodein. Säkeistö on sämplätty vanhasta treenikämppäjamittelusta, jonka päälle rakennettiin äänimaisemaa käyttäen erilaisia perkussioita, synabassoa sekä toisista treeneistä napattua rumpusamplea – jolla Appu, Valtteri ja Leif Elverstig jamittelevat Michael Jacksonin Pretty Young Thingia. Sanat perustuvat puolestaan löyhästi Eedenistä itään -kirjaan. Siis todella, todella löyhästi, ottaen huomioon, että tekstittäjä ei ole edes lukenut kirjaa kokonaan”, yhtye avaa kappaleen taustoja.

Lisää luettavaa