Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho on tänään julkaissut itse sanoittamansa Let The Rock ’n’ Roll Heal Your Soul -kappaleen. Kyllä, luit aivan oikein.
Terhon sanoittaman kappaleen on säveltänyt Jussi Hämäläinen, joka soittaa biisissä myös kitaraa ja bassoa. Terho itse soittaa kappaleessa rumpuja ja laulajana toimii armoitettu raspikurkku Tommi Läntinen. Terho kuvailee kappaletta moniosaiseksi seikkailuksi rockin, progen ja bluesin perinteisiin.
”Sanoitukseni kertoo musiikin parantavasta voimasta, siis rockista, rauhasta ja rakkaudesta. Olin erityisen onnekas kun sain vokalistiksi suurella sielulla tulkitsevan rokkikonkari Tommi Läntisen. Kun Tommi karjaisee ’Rock´n´Roll’ niin valtamerten vesi läikkyy”, Terho hehkuttaa.
Kulttuuriministeri kertoo Sampo Terho Band -nimen alla julkaistun biisin tuotantoprosessin olleen opettavainen kokemus alaan tutustumisessa.
”Kappaleen tuotanto on opettanut paljon kulttuuriyrittäjyyden käytännön tekemisestä. Taiteellisen lahjakkuuden lisäksi alan ihmisiltä vaaditaan myös paljon teknistä ja taloudellista osaamista, jos ikinä aikoo saada valmista. Suomesta ammattitaitoa onneksi löytyy.”