Jopas on merkillinen kuvio meneillään metallikentällä. Eilen saapui Soundin sähköpostiin tiedote, jossa Timo Tolkin kerrottiin perustaneen uuden yhtyeen vanhan Stratovarius-aseveljensä Jari Kainulaisen kanssa. Mikäs siinä, hieno homma että kitarasankari pysyy aktiivisena. Asia ei kuitenkaan jäänyt siihen.
Facebookissa alkoi eilisiltana kiertää Tolkin sekä saksalaisen Pride & Joy -levymerkin tiedote, jossa ilmoitettiin kuin ohimennen merkittäviä uutisia. Tiedotteen mukaan Tolkin Infinite Vision -yhtyeessä olisivat mukana myös Timo Kotipelto sekä Stratovariuksen nykyinen rumpali Rolf Pilve. Tämä olisi tietysti melkoinen pommi – Tolkin ja Kotipellon Strato-yhteistyö ei aikanaan päättynyt ollenkaan hyvissä merkeissä, ja vaikka viime aikoina osapuolet ovat lähentyneet toisiaan, yhteinen bändi tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta.
No, nyt tilanne elää edelleen. Tolkin uudesta bändistä Suomessa informoinut tiedottaja Tomi Lindblom kertoo, ettei levyfirman tiedote pidä paikkaansa. Kotipelto ei ole mukana, ja Pilvenkin kanssa on käyty vain ”alustavia neuvotteluja”.
”Saksalainen levy-yhtiö oli kirjoittanut vähän omiaan. Tämä oli heiltä ihan selkeä ajatusvirhe. Nyt yhtiön sivuilla on julkaistu korjattu tiedote”, Lindblom sanoo.
Jokseenkin merkillisen kuuloinen tapaus, jonka vaiheita voi vain arvailla. Miten tällainen väärä tieto eksyi virallisiin kanaviin? Soundi ei tavoittanut Kotipellon edustajia kommentoimaan asiaa.