Kun vitsi lähti nk. käsistä: Greta Thunbergin ilmastopuhe julkaistiin virallisesti death metal -singlenä

2.10.2019 10:16

Tässäpä taas yksi esimerkki ilmiöstä, joka lähti liikkeelle vitsistä ja alkoi nopeasti elää aivan omaa elämäänsä. Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin 23. syyskuuta pitämä ilmastopuhe on ravistellut maailmaa, ja newyorkilainen rumpali John Meredith näki kiukkuisessa puheenvuorossa aineksia jopa äärimetallibiisiin. Älynväläyksen seurauksena syntyi puheen death metal -versio, joka levisi maailman medioissa kuin kulovalkea.

Vaan eipä se jäänyt siihen. Nyt ruotsalainen Despotz Records julkaisi death metal -puheen virallisena singlenä, jonka kaikki tuotot luvataan lahjoittaa Greenpeacelle. Biisi löytyy suoratoistopalveluista, ja omaksi sen voi ostaa esimerkiksi Bandcampista. Levyfirma lanseerasi samaan hengenvetoon #greenmetal-kampanjan, jonka tarkoitus on nostaa single Billboard-listan ykköseksi.

Näin se homma etenee! Mikäli et ole biisiä vielä kuullut, tarkasta se alapuolelta. Thunberg itsekin kuuluu olleen tempauksesta mielissään – ”tästedes teen vain death metalia”, aktivisti totesi aiheen tiimoilta. Hyvä!

Lisää luettavaa